Vuoteen 2024
Uusilla helmiväreillä uuteen vuoteen 2024
Syksy 2023 oli monellakin mittarilla kiireinen. toteutimme elo-syyskuulla pohjois-karjalan maakuntakiertueen ja vierailimme useilla kymmenillä kouluilla innostamassa ja hypyttämässä oppilaita. Lisäksi meidät saattoi bongata loppuvuonna useilta messuilta ympäri suomea esittelemässä hyppynaruja. Toteutimme myös muutaman koulutuksen opetusalalla tarkoituksenamme lisätä liikettä koulujen pihoille.
2024 jatketaan esilläoloa isosti. Tammikuun lopussa jalkaudumme Helsinkiin ja messukeskuksessa Educa-messuille 29.-30.1
Helmikuun alussa suuntana on Tampere ja ensimmäisenä viikonloppuna tarkemmin Lempäälä ja Ideaparkissa järjestettävä Wodka Throwdown - crossfit kilpailu.
Huhtikuulla olemme ainakin Jyväskylän hyvinvointimessuilla ja Jyväskylässä myös maaliskuun puolivälissä yhdessä @nordicjumproping :in kanssa yliopistolla.
Lisäksi huhtikuun ohjelmaan mahtuu Helsingin Lapsimessut 19.-21.4
Vuoden päätapahtuma on marras-joulukuun I Love Me- messut, jonne kehittelemme sporttista ohjelmaa osastollamme tapahtuvan inspiroinnin lisäksi.
Alkuvuonna paneudumme vielä tuotekehitykseen ja testaamme mm. teknisen polyesterin soveltuvuutta helmihyppynaruihin. Voi olla, että tuotevalikoimamme kasvaa ainakin värien osalta - sillä perushelmivärejä on nyt käytössä n.50 eri väriä. On mahdollista, että ainakin osaan malleja tulee vielä värillinen polyesteri lisänä tuomaan värikkyyttä jo valmiiksi värikkäisiin naruihin.
Yhteistyökumppanuuksia olemme solmineet useitakin, ja somen puolella sisällöntuottoa pyritään kasvattamaan erilaisilla valmennus- ja tekniikkavideoilla. Tämä varmasti tuo lisänäkyvyyttä itse tekemisen, ei tuotteiden kautta. Haluamme ennenkaikkea jakaa lajitietoutta ja opastusta itse lajiin, eli naruhyppelyyn ja se on meidän kaiken tekemisen ydin.
Hyvää uutta vuotta Ropeen puolesta
Tehdään tästäkin vuodesta liikuttava eli #liikeonlääke ja #lisääliikettä
1.1.24
Olli