ROPEE ON AMMATTILAISTENKIN KAUPPA
Ropeen Alkutarina
Ropee Oy:n syntytarina alkoi 2021 syksyllä kun Ropeen yrittäjänä toimiva Olli Toivola näki ensimmäisen kerran kuvia ja videoita helmihyppynarusta. Nilllä hyppivät ihmiset olivat inspiroituneita tekemisestään, iloisia ja levittivät olemuksellaan positiivisuutta. Iloisuus ja positiivisuus on yksi suuri tekijä, joka yhdistää lajista innostuneita.
Kuukausien pohdintojen (ja hyppimisten) jälkeen idea yrittäjyydestä ja yrityksestä syntyi. Alkuun yrityksen työstönimenä oli Lets Jump, mutta pikkuhiljaa yrittäjän päässä muhi idea Suomen kieleen sulautuvasta lyhyestä ja ytimekkäästä sanasta, ja niin ykskaks Ropee:n nimi putkahti ajatuksiin.
Maaliskuussa 2022 laitettiin yritys kaupparekisteriin ja alkoi tiivis tutustuminen maailman narumarkkinoihin, mutta myös erilaisiin naruihin ja niiden ominaisuuksiin. Ropeen nimestä Rope tulee lajista Rope Skipping eli naruhyppelyn kansainvälisestä lajinimestä ja toinen e viittaa energiaan, jota hyppynaru saa aikaiseksi - siksi ROPE + E eli ROPEE.
Intohimona meillä on ammattimaisuus. Narumme tehdään käsityönä, ja jokainen yksityiskohta hiotaan kohdalleen asiakkaan tarpeita kuunnellen. Pyrimme tarjoamaan yksilöllisen kokoisia naruja niin lyhyemmille lapsille kuin pitemmille aikuisille - niin että jokaiselle löytyy sopivan kokoinen tuote.
Yrityksemme ykköstuote - Helmihyppynaru soveltuu kaikille hyppimiseen - niin perushyppyihin kuin vaativampiin temppuihinkin. Tarjolla on myös Freestyle-naruja, joilla esim. tuplahyppyjen tekeminen on hieman helpompaa. .
Kaikki Ropeen narut testataan huolellisesti ennen myyntiin laittamista. Materiaalit valitaan niin, että ne kestävät ammattilaisenkin käsittelyssä.
2024
Ropee täytti kaksi vuotta. Samalla tuotevalikoimamme on kasvanut entisestään. Kiinnostus raskaampiin naruihin kasvaa maailmalla, joten Ropee seuraa ideologiaa ja tuo markkinoille pikkuhiljaa uusia tuotteita sille sektorille. Toisaalta viime vuonna lanseeraamamme Ropee Light Extended on ollut varsin suosittu kapistus Crossfit-urheilijoiden keskuudessa.
Flow Rope kasvaa lajina maailmalla ja on kunnia-asia olla Suomalaisena yrityksenä rakentamassa uutta tuoteperhettä tämän tuotteen ympärille - varsinkin kun pystymme käyttämään myös kotimaisia köysimateriaaleja tässä. Kotimaisuus merkitsee meille paljon.
Edelleen tapahtumissa testautamme paljon uusia tulevia tuotteitamme ja kamppailu-urheilijat ovat tykästyneet meidän raskaampaan 6mm pvc-naruun. Tähän malliin on saatavilla useita eri kahvoja, joita parhaillaan testaamme.